Äiti haluaisi matkustaa Amerikkaan

Pojat, aamupala ja yllätys-Kepler sänkyyn: siitä käynnistyi äitienpäivä tänään. Poikien lahjat ja ihanat kortit olin saanut jo perjantaiaamuna päiväkodin aamukahveilla ja koululaiselta lauantaina. Molempien poikien korteissa muisteltiin äitiä:

äiti uskaltaa uida kylmässä vedessä
äiti haluaisi matkustaa Amerikkaan
äiti on opettanut minut uimaan
äiti on innokas siivoamaan
äidin vieressä on kiva nukkua
äiti on kiva.

Aamupalan jälkeen lähdimme rauhalliselle pyörälenkille Mankin luonnonsuojelualueelle. Siellä kävimme usein lasten ollessa pienempiä. Pojat pyöräilivät koko metsälenkin, ja minä sain kulkea kauempana perässä ihmettelemässä kesää lähestyvää luontoa ja valkovuokkomattoja. Minulle tämä oli juuri oikea äitienpäivän viettotapa: luonnossa kiireettä kameran ja perheen kanssa.

Mies taikoi kakun lisäksi vielä ahvenfileitä, parsaa parmankinkkupedillä, espanjalaisia perunoita pekonirouheella ja uunikasviksia. Täytyy muistaa olla kiitollinen tästä kaikesta muulloinkin kuin äitienpäivänä.

Tänne puuhun mahtuu sisään.

Talviretki kaupunkiin

Viimeisiä suklaakonvehteja syödessäni mietin, että välillä tuntee olevansa aina väärässä paikassa: ainakin sään suhteen. Jouluna olimme innoissamme jo pakkasesta ja pulkkamäkeen riittävästä lumesta. Latuja ei Keski-Suomessa päässyt hiihtämään. Espooseen oli ajettu sillä aikaa hyvät ladut oikein talvisiin maisemiin.

Kun koko perhe oli lopulta takaisin kotona, lapset ehtivät laskea mäkeä yhden päivän ja sitten alkoi vesisade. Pojat hiihtivät kuitenkin ihmeellisen innoissaan jopa pienessä tihkusateessa Oittaan lyhyttä lenkkiä kahtena päivänä.

Tänään ajattelin, että lumettomuudesta viis, lähdetään omalta terdeltä johonkin kauemmaksi retkelle. Olimme kuluttaneet raitin ainoaa aurattua lumikasaa leikeissä jo kaksi päivää. Niin, ehdimmehän me tehdä lumiukonkin, joka suli kokonaan alle 12 tunnissa.

Ajoimme kaakaot repussa autolla Lauttasaareen, ihan isolle kirkolle asti. Lauttasaaressa en ole yleensä käynyt retkeilemässä, ja maisemanvaihto kyllä piristi: avoin meri, pieni lumihahtuvakerros ja vielä pienempi auringon pilkahdus. Ja tämän päivän paras uutinen oli, että Kirkkonummen Peuramaalla on kunnolla lunta. Ylihuomenna suuntaamme sinne niillä leveämmillä suksilla.

Mukavaa alkanutta vuotta!

Tämä tuikku palaa ulkona jo neljättä viikkoa, kätevää, vaikka  muuten pidän oikeasta tulesta ;)

Pakkanen - siitä suomalaiset tykkää

Espoossa onkin talvisempaa kuin Keski-Suomessa, josta kotiuduin lopulta eilen illalla kymmenen aikaan. Tulin yksin junalla kotiin, kun pojat jäivät vielä lomailemaan. Kuvittelin viettäväni junassa rauhallista laatuaikaa, mutta paikkani osui tietenkin lastenvaunuun. Onneksi en istunut ihan leikkipaikan vieressä.

Olin varannut lipun Jyväskylästä Helsinkiin menevään junaan, mutta minulla oli vaihto Tampereella Helsinkiin menevään junaan. Siinä sitten ihmettelin konduktöörille lippuani, että pitääkö minun vaihtaa vaunua samassa junassa, mutta ei: minun lippuni oli kuulemma kiireisempien ihmisten junaan.

Kiire oli aika kaukainen ajatus siinä vaiheessa, kun odotin Pasilassa lähijunaa, joka oli peruttu. Kun seuraava juna vihdoin tuli, se pysähtyi vielä Leppävaaraan 20 minuutiksi. Olin lopulta kotona yli tuntia myöhemmin kuin piti.

Mutta vastassa oli ihana luminen kylän raitti. Kenkien narskuminen ja pakkasen tuoksu tuo aina mieleen lapsuuden talvet. Laukutkin tulivat nopeammin asemalta kotiovelle, kun juoksin ja otin valokuvia vuoronperään. Ei tullut kylmä ja sain välillä taukoa raskaiden laukkujen kantamisesta. Pakkanen on parasta! Huomenna sitä ei enää olekaan täällä Espoossa.

Väriä harmauteen

Harmaata  päivällä ja pimeää aamuin illoin. Odotan, että tulisi edes vähän pakkasta ja lunta vähän enemmän. Marraskuussa ei ole mitään värikästä paitsi, että pääsin takaisin töihin! Se tuntuu oranssilta, punaiselta, pinkiltä ja kaikilta mahdollisilta väreiltä. Syksyn kuluessa olen taistellut itselleni uuden työpaikan ja palaan innokkaana työelämään joulukuussa.  

Blogin kirjoittamisessa on ollut vähän hiljaisempaa, koska läppärimme tilttasi, ja Google-tilini hakkeroitiin. Nyt olen vaihtanut salasanani yli kymmeneen paikkaan, mikä hidastaa huomattavasti netissä surffailua. Sain kyllä hyvän syyn vaihtaa kuusi vuotta palvellut koneemme uuteen. Tällä kertaa taidan siirtyä omppuun, jotta voin olla huoleti tietoturvapäivitysten ja virusten suhteen.

Terde hiljenee joulukuussa arkipäiviksi, mutta iltaisin ja viikonloppuisin askeleet käyvät terden läpi puolijuoksua: töihin, päiväkotiin, kouluun, harrastuksiin, kirjastoon, metsäretkelle, mummolaan, kahvilaan, kauppaan, synttäreille ja takaisin kotiin. Muistelen lämmöllä kaikkea sitä, mitä ehdin tehdä tänä syksynä työn hakemisen lisäksi. Onneksi sain otettua irti tästä ajasta muutakin kuin hakemusten väsäämisen. Blogin kirjoittaminen jatkuu edelleen.

Ostin alla olevan amppelin kesäkuussa, kun työt loppuivat. Se on vieläkin hengissä ja kasvanut valtavasti.

Omenatarhasta Pariisiin

Tänään oli ylienerginen flunssan jälkeinen olo. Tuntui siltä, että kaikki asiat pitäisi saada heti valmiiksi.

Sainkin melkein kaikki kanervat purkkeihin ja ajatuksena oli aloittaa ensimmäisen pinnatuolin maalaus iltapäivällä. Muistin kuitenkin kesken pienen luontoretken, että tälle päivälle oli vielä muutakin tekemistä: myöhäisen lajikkeen omenoiden kerääminen Råbäck Gårdin tilalla. Ennen omenoiden poimintaa piti vielä viedä MLL:n kirppikselle lasten vaatteita.

Ostimme viime vuonna osuuden omenatarhasta, jonne on matkaa meiltä reilut kaksi kilometriä. Omenatarha toimii CSA-mallin (Community Supported Agriculture) mukaan, joka on lähtöisin USA:sta. CSA-mallissa asiakas jakaa riskin viljelijän kanssa sitoutumalla ostamaan tilan tuotteita etukäteen sopimuspohjaisesti.

Omenatarhassa on parasta se, että omenat saa poimia itse, vaikka ei siinä kauan kestäkään. Ihaninta olisi, jos omenapuita kasvaisi omalla pihalla, mutta meidän pihaan ei mahdu.

Luontoretkeilyä

Talvilajikkeesta ei tullut yhtä suurta satoa kuin varhaisemmasta lajikkeesta. Syyskuun lajikkeesta saimme vajaat kaksi laatikollista omenoita ja tänään vajaa yksi. Omenat ovat todella isoja ja maukkaita.

Veimme aikaisemmasta sadosta puolet mehuasemalle, suosittelen. Nyt meillä on pakastin täynnä c-vitaminoitua omenamehua, itsetehtyä omenasosetta ja omenaviipaleita. Tosin lapset ovat jo kyllästyneet kaikkeen omenaan liittyvään, eikä siihen auta edes vaniljakastike.

Olin vielä aloittamassa pinnatuolin pohjakäsittelyä, kun olemme saaneet sen kovan työn jälkeen vihdoin hiottua. En ehtinyt kuitenkaan päästä alkuun maalauksessa, kun huomasin tuolin lonksuvan pahasti parista kohtaa: niin paljon siinä on istuttu 40 vuoden aikana. Suuntaan siis puuliimakauppaan ensi viikolla.

Matkakuume nousee

Ennen tuoliprojektin jatkamista vuorossa on kauan odotettu yhteinen synttärimatka lapsuuden ystävien kesken Pariisin. Varmaan arvaattekin jo, minä vuonna syntyneitä on juhlittu tänä vuonna oikein urakalla.

Valitsimme kohteeksi kaupungin, jossa kukaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt. Jotkut menevät Pariisiin rakkauden tähden, toiset rakkaiden ystävien. Luvassa on ainakin Seinen risteily ja taiteilija-aukio Montmartressa. Hotellin kulmilla on myös Moulin Rouge. Toivottavasti ehdin kuvata Pariisin terdejä.

Keltaista silmin kantamattomiin

Olin kuvitellut sisustavani terdeä seuraavaksi kanervoilla ja callunoilla, mutta toisin kävi. Ohitin valtavan keltaisen aurinkomeren, kun ajelin Espoossa minulle uusia reittejä uuteen harrastukseeni.

Kotiin päin ajaessani minun oli pakko pysäyttää auto ja lähteä harppomaan nahkakengissäni pitkin keltaista peltoa. Meitä poimijoita oli yhteensä neljä ja peltoja kolme. Joku oli osannut varustautua saappailla ja veitsellä.

Auringonkukkia sai kerätä, kun maksaa tien laidan ilmoituksessa olevalle tilinumerolle €/neljä auringonkukkaa. Ihastuttava idea, toivottavasti kaikki  maksavat. Ja kukkia riitti ja riitti.

Pekka Poudan mukaan ensi viikolla sataa jo lunta lapissa ja täällä etelässäkin viilenee. Toivottavasti yöpakkaset kiertävät vielä terden, jotta saan nauttia syksyn viimeisistä auringonkukista. Täytyy varmaan alkaa käyttää jo sukkia.