Kummitus haudattuna lastenhuoneeseen

Jotkut pitävät halloweenia kaupallisena ja amerikkalaisena juhlana, jolla ei ole mitään tekemistä pohjoisen Suomen kanssa. Omasta mielestäni se on oikein sopiva tapa piristää pimenevää syksyä ja keksiä lapsille jotain erilaista tekemistä. Etenkin poikien leikki- ja ajatusmaailmaan halloween-teema sopii kuin kynttilä kurpitsaan. Karkki tai kepponen -vierailuita emme ole sentään montaa nähneet, mutta pojat ovat kokeilleet sitäkin omassa taloyhtiössämme pienempänä. Se ei kuitenkaan ole mielestäni halloweenin päätarkoitus.

Meidän perheeseemme halloween saapui samana vuonna, kun esikoinen täytti  neljä vuotta, ja se oli menoa. Siitä lähtien olemme joka syksy askarrelleet, hankkineet/tuunanneet asuja, tehneet kauhutarjoiluja ja kaivertaneet kurpitsoita.

Tänä vuonna emme järjestä omia isompia juhlia, koska lapset pääsevät juhlimaan halloweenia koulussa, päiväkodissa ja naapurustossa. Esikoinen halusi kuitenkin, vastusteluistani huolimatta, hankkia halloween-sisustukseen sopivan styroksista tehdyn hautakiven. Se sopii kuulemma hänen huoneeseensa. Samana iltana meillä oli jo edesmenneen Tiimarin kummituksen hauta yhdessä makuuhuoneessa. Hämärä goottihenkisyys ei ole kuitenkaan muuten valtaamassa sisustustamme.

Ruuanlaitosta ja askartelusta pitäville halloween tarjoaa huikean teeman, jossa saa käyttää mielikuvitustaan. Omien juhlien puutteessa, me tyydymme tänä syksynä vain halloween-karkkeihin ja jäätynyt käsi -mehubooliin. Lastenhuoneet on lepakoita täynnä. Terdelle laitamme kurpitsoita ja lyhtyjä ja osallistumme samalla Valoa kaamokseen -tapahtumaan.

Meillä halloween-koristelut ja -juhlat kuuluvat samaan ryhmään pääsiäis-, vappu- ja joulutunnelmoinnin kanssa. Toivon, että niistä jää lämpimiä muistoja seuraavillekin sukupolville. Miten teillä vietetään halloweeniä vai yritättekö ohittaa kurpitsaviikon vähin äänin?

Kiitos muuten lukijoilleni. Edellinen kirjoitus navettakinosta oli tähän mennessä selvästi suosituin. Jos teillä on Google-profiili, niin kirjautukaahan lukijoikseni tuolta sivun alareunasta oikealta. Olisi kiva tietää keitä te olette :)

Kamiina lämmitti Navettakinon

Lähdimme viikonlopuksi terdeltä Keski-Suomeen Konnevedelle entisen mummolani maisemiin. Siellä Keiteleen rannalla sijaitsee myös vanhempieni pikkuinen kesämökki. Mökki oli jo melkein laitettu talvikuntoon, mutta sinnittelimme hiirten rapinan keskellä saunoen, paistaen nuotiohodareita ja käymällä elokuvissa.

Mökkeilyymme kuuluu aina myös vierailu entisessä mummolassani, jossa asustaa vielä enoni. Eka-enon pihapiiristä löytyy mainettakin niittänyt Navettakino, jonka entisiin karsinoihin vertasin espoolaisia aitoja ensimmäisessä blogikirjoituksessani. Ei minulla kuitenkaan ole mitään karsinoita ja navettoja vastaan: siellähän sain ruokkia lempivasikoitani pienenä tyttönä mummun ja papan kanssa. Tosin muistan vieläkin hajun olleen kamala, mutta kaikkeen tottuu.

Kino keskelä korpea

90-luvun lopulla lehmät joutuivat lähtemään navetasta. Muutama vuosi navetan tyhjentymisen jälkeen pienen kylän innokkaat pojat Eemeli ja Matti kiinnostuivat vanhoista koneista, erityisesti elokuvakoneista. Tämän tuloksena syntyi Navettakino, johon mummoni lainasi navetan ja enoni auttoi talkoolaisia navetan remontoinnissa mm. kalkitsemalla seinät valkoisiksi. Aluksi pojat pyörittivät filmejä vanhanaikaisella elokuvaprojektorilla ja ohjemistossa oli vain vanhoja suomalaisia elokuvia.

Odottelemme katsojia tuvan ikkunasta.

Navettakinon ensimmäinen projektori.

Teatteria pyörittää edelleen Matti, joka on jo vähän kasvanut.

Nykyään Navettakinoon saapuvat uudetkin filmit ajallaan ja Matti esittää niitä digilaitteilla myös 3D-versioina. Navettakino on kunnan ainoa elokuvateatteri, vaikka se sijaitsee lähes 30 kilometriä kirkolta eli keskellä metsää tai ainakin peltoja. Kesäisin navettakinon tunnelmaa käyvät ihastelemassa turistit ympäri Suomea ja talvella oman kunnan ja naapurikuntien asukkaat. Vierailipa kinossa jopa edesmennyt Mies vailla menneisyyttä -elokuvan pääosan esittäjä Markku Peltolakin.

Itse olemme käyneet Navettakinossa hävettävän vähän, johtuen ehkä pitkästä matkasta ja pienistä lapsista. Nyt lapset ovat kasvaneet, ja matka tuntuu sen myötä lyhentyneen. Lauantain esitys oli meille toinen tänä vuonna. Eka oli lämmittänyt kamiinaa, joka on oikeasti vanha kiuas, puoli päivää ennen ensimmäistä näytöstä. Tunnelma oli leppoisa, ja Muumit Rivieralla sai alkaa.

Takaisin mökille.

Jos haluat lukea lisää Navettakinon tarinasta, niin klikkaa tänne.
Navettakino oli vähän liian hämärä Lumia-kuville, pahoittelut.

Pariisin taivaan alla kuvin

Meillä oli viime viikon lopulla ikimuistoinen Pariisin matka kesäisissä tunnelmissa vanhojen ystävien kesken. Olimme kaikki ensimmäistä kertaa Pariisissa ja se teki matkasta vieläkin herkullisemman. Oma suosikkialueeni oli Montmartren kukkula, jonne oli kävelymatka hotelliltamme. Ensimmäiset kuusi otosta ovat kukkulalta, jonne piti kiivetä muutamat portaat.

Vihreä katto terdellä.

Kukkulan laella Sacré Coeur, josta näki melkein puolet kaupungista.

Ravintolassa oli vain paikallisia.

Aamuaurinko ranskalaisella parvekkeella viidennessä kerroksessa.

Löysimme vahingossa tämän taidenäyttelyn Rue de Rivolilta.

Viimeisen illan ravintolan tunnelmaa Latinalaisessa korttelissa.

Eiffel tällä kertaa iltavalaistuksessa.

Pariisiin palaan vielä varmasti. Missään muualla ei ole aika pysähtynyt ravintoloissa niin, että saatoimme jäädä jo aamupalalla juttelemaan yli kahdeksi tunniksi. Seinen risteilyllä meni toiset kaksi tuntia ja aika vain kului nauttiessa maisemista, ruuasta ja ystävien jutuista, eikä kiirehditty minnekään.