Omenatarhasta Pariisiin

Tänään oli ylienerginen flunssan jälkeinen olo. Tuntui siltä, että kaikki asiat pitäisi saada heti valmiiksi.

Sainkin melkein kaikki kanervat purkkeihin ja ajatuksena oli aloittaa ensimmäisen pinnatuolin maalaus iltapäivällä. Muistin kuitenkin kesken pienen luontoretken, että tälle päivälle oli vielä muutakin tekemistä: myöhäisen lajikkeen omenoiden kerääminen Råbäck Gårdin tilalla. Ennen omenoiden poimintaa piti vielä viedä MLL:n kirppikselle lasten vaatteita.

Ostimme viime vuonna osuuden omenatarhasta, jonne on matkaa meiltä reilut kaksi kilometriä. Omenatarha toimii CSA-mallin (Community Supported Agriculture) mukaan, joka on lähtöisin USA:sta. CSA-mallissa asiakas jakaa riskin viljelijän kanssa sitoutumalla ostamaan tilan tuotteita etukäteen sopimuspohjaisesti.

Omenatarhassa on parasta se, että omenat saa poimia itse, vaikka ei siinä kauan kestäkään. Ihaninta olisi, jos omenapuita kasvaisi omalla pihalla, mutta meidän pihaan ei mahdu.

Luontoretkeilyä

Talvilajikkeesta ei tullut yhtä suurta satoa kuin varhaisemmasta lajikkeesta. Syyskuun lajikkeesta saimme vajaat kaksi laatikollista omenoita ja tänään vajaa yksi. Omenat ovat todella isoja ja maukkaita.

Veimme aikaisemmasta sadosta puolet mehuasemalle, suosittelen. Nyt meillä on pakastin täynnä c-vitaminoitua omenamehua, itsetehtyä omenasosetta ja omenaviipaleita. Tosin lapset ovat jo kyllästyneet kaikkeen omenaan liittyvään, eikä siihen auta edes vaniljakastike.

Olin vielä aloittamassa pinnatuolin pohjakäsittelyä, kun olemme saaneet sen kovan työn jälkeen vihdoin hiottua. En ehtinyt kuitenkaan päästä alkuun maalauksessa, kun huomasin tuolin lonksuvan pahasti parista kohtaa: niin paljon siinä on istuttu 40 vuoden aikana. Suuntaan siis puuliimakauppaan ensi viikolla.

Matkakuume nousee

Ennen tuoliprojektin jatkamista vuorossa on kauan odotettu yhteinen synttärimatka lapsuuden ystävien kesken Pariisin. Varmaan arvaattekin jo, minä vuonna syntyneitä on juhlittu tänä vuonna oikein urakalla.

Valitsimme kohteeksi kaupungin, jossa kukaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt. Jotkut menevät Pariisiin rakkauden tähden, toiset rakkaiden ystävien. Luvassa on ainakin Seinen risteily ja taiteilija-aukio Montmartressa. Hotellin kulmilla on myös Moulin Rouge. Toivottavasti ehdin kuvata Pariisin terdejä.

Syksy saa ja nuha myös

Ilmat kylmenivät ja siinä samalla vajosin itsekin sängyn pohjalle flunssan kaatamana. Kuume ei tahtonut laskea edes särkylääkkeellä ja päätä jomotti. Onneksi ehdin juuri ennen pahinta flunssahuippua hakea terdelle kasan kanervia, nyt vain täytyisi jaksaa sovittaa ne ruukkuihin ja kipata kesäkukat roskalaatikoihin. Toivottavasti en ehtinyt kovin montaa tartuttamaan alkuviikosta. Tänään pääsin yskimiseltäni jo kuvia napsimaan, mutta istutus siirtyy viikonloppuun. Ja sitten vasta lyhdyt ja kynttilät. Täällä ei ole vielä kunnon ruskaa.

Lapset odottavat jo pyörällä ajamista pimeässä heijastinten ja lamppujen kanssa. Se on kyllä lähempänä kuin arvaavatkaan. Yritin valoittaa heitä, että kohta saamme olla pimeässä aamuin illoin: pienille se on vielä yhtä jännää joka syksy. Jos vaikka huomenna pääsisimme yöpyöräilylle.

Keltaista silmin kantamattomiin

Olin kuvitellut sisustavani terdeä seuraavaksi kanervoilla ja callunoilla, mutta toisin kävi. Ohitin valtavan keltaisen aurinkomeren, kun ajelin Espoossa minulle uusia reittejä uuteen harrastukseeni.

Kotiin päin ajaessani minun oli pakko pysäyttää auto ja lähteä harppomaan nahkakengissäni pitkin keltaista peltoa. Meitä poimijoita oli yhteensä neljä ja peltoja kolme. Joku oli osannut varustautua saappailla ja veitsellä.

Auringonkukkia sai kerätä, kun maksaa tien laidan ilmoituksessa olevalle tilinumerolle €/neljä auringonkukkaa. Ihastuttava idea, toivottavasti kaikki  maksavat. Ja kukkia riitti ja riitti.

Pekka Poudan mukaan ensi viikolla sataa jo lunta lapissa ja täällä etelässäkin viilenee. Toivottavasti yöpakkaset kiertävät vielä terden, jotta saan nauttia syksyn viimeisistä auringonkukista. Täytyy varmaan alkaa käyttää jo sukkia.

Pyöräjuttuja ja uusi cruiser

Terdellä on ollut viikon sisään huoltohommia kuin pyöräkorjaamolla. Esikoinen ajelee omalla pyörällään päin katukivetyksiä ja maastoreittejä niin, että eturengas paukkuu: jo kaksi kertaa viikon sisällä.

Huomaa kierrätyshyllystä löytynyt jumppapallo, jonka lapset toivat terdelle, vaikka olin juuri kieltänyt ottamassa sitä meille.

Tällä viikolla saavutettiin myös yksi merkittävä pyöräilypaalu, kun turvaistuin poistettiin omasta pyörästäni. Pyöräilin melkein seitsemän vuotta turvaistuin selän takana. Testasimme istuimen esikoisen kanssa aikoinaan ajamalla heti kymmenen kilometrin matkan, joka oli kitinästä päätellen yksivuotiaalle liian pitkä. Kuopus istui vuorostaan mukana yli neljävuotiaaksi.

Takapenkki tuntuu nyt tyhjältä, mutta onneksi ylämäet on kevyitä polkea. Pyöräily neljästään omilla pyörillä on ihan uutta. Tämän mahdollisti tietysti se, että kuopus sai apparit pois alkukesästä.

Viimeisin menopeli tässä perheessä on cruiser. Cruiser on kuin skeittilauta, mutta se on tarkoitettu vain eteenpäin menemiseen, ei hyppyihin. Cruiser näyttää olevan kuuminta hottia myös vanhemmilla koululaisilla, vai oliko se sitä jo viime keväänä, en tiedä.

Esikoinen halusi ostaa lasten cruiserin omilla rahoillaan, mutta ne olivat tietenkin loppuneet joka paikasta. Pinkiltä cruiserilta säästyäksemme tilasin omamme netistä Teknik Magasinet -liikkeestä Ruotsista. Pari vuotta kestänyt scoottaus onkin jo osoittanut hiipumisen merkkejä. Saa nähdä tuleeko tästä yhtä pitkä innostus, hieman epäilen.

Colanmustaa ja auringon paistetta

Mielettömän aurinkoinen loppuviikko takana. Ehdin tuunata terassikalusteita, nauttia kahvit ja välipalat terdellä ja olla vaan auringossa.

Jostain lehdestä on jäänyt mieleeni  ihana terassi, jossa oli kunnon ruokapöytä ja erivärisiä tuoleja. Haaveilin yli vuoden päivät värikkäästä ruokailuryhmästä, ja sitten kesällä paikallisen Facebook-kirppiksen ilmoituksessa meidän tuleva pöytä tyrkytti itseään. Ei kun mies kottareilla pöytää kärräämään, se kun ei mahtunut autoon.

Tästä ei taida tulla mustaa tämän kokeilun jälkeen.

Loppukesästä hioin ja maalasin pöydän trendinharmaaksi, johon olen myös itse ihastunut. Lapsetkin tietävät, mikä on äidin lempiväri tänä syksynä: innostuin maalaamaan samalla värillä myös myös hyllyn, pikkupöydän ja harjan varren. Onneksi maali sitten loppui.

Nyt pöytä on sopivan harmaa, mutta värikkäät tuolit puuttuvat. Yllätyksekseni löysin Keski-Suomesta kolme pinnatuolia, mutta niiden hiominen on tuskallisen hidasta, joten päätin piristää itseäni vähän nopeammalla projektilla tähän väliin.

Vasta yhteen kertaan öljyttynä.

Lopullinen colanmusta.

Öljysin vanhat tuolit mustiksi, mutta  pikimustia en niistä saanut.

Olen öljynnyt kalusteita keväisin niin innokkaasti, että ei niihin erivärinen öljy helposti tartu, edes kahteen kertaan siveltynä. Mutta parvekkeelle nämä käyvät mainiosti.

Kuopuksen mielestä ne ovat hienot colanmustat.

Meidän terde vetää puoleensa

Tästä se alkaa, blogi terden kulmalta. Kahdeksan vuotta sitten oli myös muita sisältöideoita, kuten ensimmäisen lapsen syntymän ihme, mutta yllättäen silloin ei jäänyt aikaa blogin kirjoittamiseen. Esikoisen ollessa kolmevuotias löysin vanhentuneen blogin alun pelkillä otsikoilla.

Nyt pitkän ajan päästä olen virittänyt blogiajatukset uudestaan. Elämään mahtuu jo muutakin kuin lapsia, joten parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mutta miksi juuri terde eli terassi tai patio, kuten kuulemma Oulussa sanotaan.

Meidän terde on takapihalla, joka laajenee taloyhtiön sisäpihaksi. Terassin ovesta meille tulivat erehdyksessä aluksi myös pizzakuskit, ja nykyään siellä koputtelevat lasten uudet kaverit ja heidän vanhempansa. Jopa kuopuksen ristiäisiin suurin osa vieraista, jotka eivät olleet meillä käyneet, käveli suoraan olohuoneeseen juhlakengissään. Takaovi on paljon kovemmassa käytössä kuin etuovi. Eli meidän terde vetää puoleensa. Asiaan voi tietysti vaikuttaa myös se, että katuosoite vie takapihan puolelle.

Terassimme on kuin kuisti takaovella, sinne on helppo tulla ja siellä tapahtuu. Johtuen postimerkin kokoisesta pihastamme, terassi on meidän pihaulkoilun hermokeskus.

Terassille kulkemista helpottaa myös aidattomuus. Meillä ei ole lauta-aitaa, jollainen lähes jokaisella espoolaisella täytyy olla. Itse olen kotoisin Keski-Suomesta, eikä siellä paljon lauta-aitoja näe omakoti- tai rivitaloissa. Minua lauta-aidat ahdistavat, niistä tulee mieleen vain mummolan navetan karsinat tai pahimmillaan linnoitus. Mitä mieltä te olette, kumman ottaisitte mieluummin lauta-aidan vai pensasaidan ja miksi?

Jatkan blogia kirjoittamalla ihan arkisista asioista ja ilmiöistä, oman terden tapahtumien näkökulmasta. Voi olla, että joskus piipahdan terassin ulkopuolellekin, esimerkiksi omenoiden pariin. Ajattelen kuinka kauan terden mietteet kantavat, talvella ne ehkä vähenevät herätäkseen taas kevääseen, en tiedä vielä. Tervetuloa seuraamaan!