sunnuntai 2. elokuuta 2015

Tiedekulman terdellä

Nyt alkoi oikea arki, kun illalla meni kaksi tuntia ennen kuin lapset olivat sängyssä, iltapala syötynä, iltapesut tehtyinä ja kaikki vaatteet valmiina maanantaita varten.

Mutta vielä voi muistella kesää. Lomaamme kuuluu aina vähintään yksi Kauppatorilla käynti. Pääsee välillä isolle kirkolle täältä Espoon perukoilta. Samalla on hyvä tarkastaa, onko Senaatintorin tuomiokirkon portaat paikoillaan ja testata pystyykö syömään herneet ja jätskit lokeilta salaa.


Tämän kesän kauppatorireissulla löysimme uuden kahvilan, joka ilmestyi eteemme, kun kävelimme torilta keskustaan päin.  Aleksanterinkatu 7:ssä on avattu viime keväänä Helsingin yliopiston nimissä kahvila Tiedekulma.




Tiedekulma on tieteen ja kaupunkilaisten kohtaamispaikka. Kahvilassa järjestetään myös tapahtumia liittyen päivän polttaviin kysymyksiin tai yliopiston tutkimuksiin. Keskusteluja voi seurata livenä netissä.

Tälle terassille voivat lapsetkin tulla.



Tiedekulman sisustus on moderni, ja tarjoilujen lisäksi siellä myytiin yliopistosälää Helsingin yliopiston logolla: paitoja, avaimenperiä, kyniä, vihkoja jne. Tänne tulisin mielelläni lukemaan.

1 kommentti:

  1. Tuohan on ihana kesäterassi. Meillä ei tänä kesänä ollut paljoakaan aikaa olla ulkona muualla kuin omalla tontilla rakentamisen takia. Ensi kesänä kyllä aion nauttia myös kesäterassista. https://www.groovetownjack.fi/

    VastaaPoista