Pakkanen - siitä suomalaiset tykkää

Espoossa onkin talvisempaa kuin Keski-Suomessa, josta kotiuduin lopulta eilen illalla kymmenen aikaan. Tulin yksin junalla kotiin, kun pojat jäivät vielä lomailemaan. Kuvittelin viettäväni junassa rauhallista laatuaikaa, mutta paikkani osui tietenkin lastenvaunuun. Onneksi en istunut ihan leikkipaikan vieressä.

Olin varannut lipun Jyväskylästä Helsinkiin menevään junaan, mutta minulla oli vaihto Tampereella Helsinkiin menevään junaan. Siinä sitten ihmettelin konduktöörille lippuani, että pitääkö minun vaihtaa vaunua samassa junassa, mutta ei: minun lippuni oli kuulemma kiireisempien ihmisten junaan.

Kiire oli aika kaukainen ajatus siinä vaiheessa, kun odotin Pasilassa lähijunaa, joka oli peruttu. Kun seuraava juna vihdoin tuli, se pysähtyi vielä Leppävaaraan 20 minuutiksi. Olin lopulta kotona yli tuntia myöhemmin kuin piti.

Mutta vastassa oli ihana luminen kylän raitti. Kenkien narskuminen ja pakkasen tuoksu tuo aina mieleen lapsuuden talvet. Laukutkin tulivat nopeammin asemalta kotiovelle, kun juoksin ja otin valokuvia vuoronperään. Ei tullut kylmä ja sain välillä taukoa raskaiden laukkujen kantamisesta. Pakkanen on parasta! Huomenna sitä ei enää olekaan täällä Espoossa.

100 000 kiloa suklaata päivässä

Kun avasin autoni oven, nenääni tulvi suklaamuffinssin tuoksu, joka vivahti lakritsiin. Tänä vuonna sain esimaistaa ja ostaa joulukarkit itse Karl Fazerin tehtaalla Vantaalla.

Vierailun aluksi katselimme lyhyen tarinan Fazerista istuen harvinaisilla Eero Aarnion pastillituoleilla: pastellin värisinä vain Fazerilassa. Meille kerrottiin perinteisistä ja uusista Fazerin herkuista sekä kaakaokasvista ja sen alkuperästä. Viimein saavuimme maistelupisteelle.

Onneksi Vantaan tehtaalla valmistetaan vain suklaata, 100 000 kiloa päivässä, koska sitä en pysty syömään mielinmäärin. Ähky seurasi jo yhden suklaapatukan ja parin suklaakonvehdin jälkeen. Ennätyksen oli tehnyt muuan teekkari, joka oli syönyt yli 50 Da Capo -patukkaa. Pojilla lienee ollut vedonlyönti meneillään.

Nykyään tehtaalla käy niin paljon vieraita, että elintarvikehygienian korkeiden vaatimusten takia on mahdotonta järjestää enää läheistä tutustumista tuotantoon. Harmi, koska minua olisi kiinnostanut kurkistaa suklaapönttöön ja nähdä miten kaakao muuttuu suklaaksi. Tiesittekö muuten, että Fazerin sinisen suklaan maun yksi salaisuus on tuore maito. Kilpailijoilla se on korvattu maitojauheella.

Kiinnostavin uutuus ei ollut makeinen, vaan Alku, kuohkea ja pehmeä puuro. Testasimme kotona heti Maistuvamman puuron, ja maku oli erilainen, tykkäsin. Hiutaleetkin olivat

isompia.

Nyt vain marmelaadikuulilla kierien kohti joulua. - Tämä ei ollut mainos -

Mä tuun kylmästä lämpimään

Joulu lähestyy vauhdilla, ja toinen työviikko uudessa työpaikassa on jo puolivälissä. En ole vielä täysissä joulutunnelmissa, joten kirjoitan nyt jostain ihan muusta. Pääsin maanantaina kokeilemaan värianalyysiä, jota ei minulle ole aikaisemmin tehty.

Värianalyysissä selvitetään henkilölle parhaiten sopivat värit, ja tulokset luokitellaan neljään eri ryhmään vuodenajan mukaan. Analyysi tehdään meikittömälle iholle vaihtaen erivärisiä huiveja kaulalla. Olin kuulemma selvä tapaus. Ja sitten järkytys: en ollutkaan talvi kuten olin aina luullut, vaan syksy!

Syksyihmisten värimaailma sisältää lämpimiä ja murrettuja sävyjä: ruskeaa, oranssia, beigeä, khakia jne. Itse olen tottunut käyttämään enemmän kylmiä värejä: harmaata, mustaa, vitivalkoista, viininpunaista, punaista, tummansinistä.

Olen kuvitellut syksyihmiset aina ruskeasilmäisiksi ja tummempi-ihoisiksi, kuin mitä itse olen. Tästä saattaa tulla identiteettikriisi. Luulin, että oranssi ei missään nimessä käy minulle, vaikka kyllä sitäkin kaapista löytyy. Jos oikein mietin, niin tuleehan minulle pisamia kesäisin. Ihoni väri on kellertävä, vaikkakin todella vaalea talvisin. Kesällä rusketun aika helposti.

Nämä löytyivät valmiina kaapista.

Tämä tarkoittanee, että seuraavista alennusmyynneistä mukaani lähtee ruskea takki mustan sijaan. En ole vielä ihan varma uskonko tuohon analyysiin, mutta täytyyhän uusia värejä ainakin kokeilla pikku hiljaa.

Tuntuu vaikealta omaksua lämpimät värit kylmien vuosikymmenten jälkeen, mutta kerrankin vaatekaupoissa on uusia kiinnostavia sävyjä esimerkiksi oliivinvihreä. Jos tämä on totta, niin miten olinkaan niin väärässä.

Onko lukijoissa muita syksyvärisiä?

Viimeinen viikko ennen töitä - diy

Joku kysyi minulta, mitä aion tehdä viimeisellä viikolla ennen töiden alkamista. En ainakaan kirjoittanut työhakemuksia. Ajattelin levätä ja rauhoittua tiukan työnhaun jälkeen, mutta lopulta käytin viikon askarteluun, leipomiseen ja maalaamiseen. Mietin ehkä alitajuisesti, että näitä en enää lähiaikoina ehdi tekemään.

Ensin leivoin koulun joulumyyjäisiin pipareita ja feta-pinaattipiirakkaa. Samoilla lämmöillä syntyi piparjoulukalenteri, jonka olin bongannut Kodin Kuvalehden verkkosivuilta. Tuunaan kuuseen ensi jouluna vähän enemmän oksia.

Millä kalentereilla teillä mennään joulukuu? Meillä on lisäksi karkkikalentereita, joissa oli tänä vuonna ihmeellisen paljon valinnanvaraa. Nämä ovat meidän ensimmäiset syötävät kalenterit, vaikka lapset ovat jo näinkin vanhoja.

Tänä jouluna en teetä lasten kuvista joulukortteja, koska ostin ihania kortteja oman kylän maisemista. Lisäksi innostuin askartelemaan kortteja pitkästä aikaa. Se oli yllättävän helppoa ja nopeaa, koska minulla on runsaasti Tiimarin alennusjäämistöä jemmassa.

Viikon paras diy-hetkeni oli, kun sain pintamaalauskerroksen valmiiksi syksyllä hiomaani ja liimaamaani pinnatuoliin. Tuoli valmistuu sittenkin ennen kuin työt alkavat. Väri on kuin suoraan Miami Beachiltä. Seuraava tuoli valmistunee ensi kesänä. Ei niissä olisi ennen kesää tarennut terdellä istuakaan.

Väriä harmauteen

Harmaata  päivällä ja pimeää aamuin illoin. Odotan, että tulisi edes vähän pakkasta ja lunta vähän enemmän. Marraskuussa ei ole mitään värikästä paitsi, että pääsin takaisin töihin! Se tuntuu oranssilta, punaiselta, pinkiltä ja kaikilta mahdollisilta väreiltä. Syksyn kuluessa olen taistellut itselleni uuden työpaikan ja palaan innokkaana työelämään joulukuussa.  

Blogin kirjoittamisessa on ollut vähän hiljaisempaa, koska läppärimme tilttasi, ja Google-tilini hakkeroitiin. Nyt olen vaihtanut salasanani yli kymmeneen paikkaan, mikä hidastaa huomattavasti netissä surffailua. Sain kyllä hyvän syyn vaihtaa kuusi vuotta palvellut koneemme uuteen. Tällä kertaa taidan siirtyä omppuun, jotta voin olla huoleti tietoturvapäivitysten ja virusten suhteen.

Terde hiljenee joulukuussa arkipäiviksi, mutta iltaisin ja viikonloppuisin askeleet käyvät terden läpi puolijuoksua: töihin, päiväkotiin, kouluun, harrastuksiin, kirjastoon, metsäretkelle, mummolaan, kahvilaan, kauppaan, synttäreille ja takaisin kotiin. Muistelen lämmöllä kaikkea sitä, mitä ehdin tehdä tänä syksynä työn hakemisen lisäksi. Onneksi sain otettua irti tästä ajasta muutakin kuin hakemusten väsäämisen. Blogin kirjoittaminen jatkuu edelleen.

Ostin alla olevan amppelin kesäkuussa, kun työt loppuivat. Se on vieläkin hengissä ja kasvanut valtavasti.

Isänpäivän telineet

Isänpäivän aamumme oli hyvin perinteinen. Täytimme ja koristelimme kakun ja veimme kahvit ja lasten lahjat iskälle sänkyyn. Onnistuimme olemaan varmaan ensimmäisen kerran niin hiljaa, että iskä ei herännyt. Pojat olivat tehneet korttien lisäksi iskälle piparimitalin ja soman kivihiiren ja sen pesän.

Vaikka heräsimme aika myöhään, lähdimme vauhdilla liikkeelle puoli kymmenen jälkeen kohti Tapiolan Tuulimäen voimistelusalia. Olimme ilmoittautuneet kerrankin ajoissa ja mahduimme mukaan koko perheen isänpäivän telinevoimisteluun.

Suosituin paikka oli tietysti trampoliini ja peruspermanto kärrynpyörille ja kuperkeikoille. Hallin katosta löytyi myös vaijeriämpäri. Ämpärin avulla voi opetella pyörintäliikettä, jonka oikeaa nimeä en tiedä. Voisikohan tästä tulla uusi kuntoilulaite terdelle nykyisten renkaiden sijaan?

Minäkin pääsin kokeilemaan nojapuita, joissa olen aina halunnut testata hyppyä ala-aisalta ylemmälle: se näyttää niin helpolta. Minun hyppyni ei tietenkään mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Suoritin hienon putoamisen ja sain vielä muistoksi nahkariekaleen rullalle kämmeneen. Jos nahka olisi pysynyt paikoillaan, olisin kyllä yrittänyt uudelleen. Se oli kivaa. Minulta on ehkä jäänyt joku harrastus nuorempana kokeilematta. Harmi, kun on jo niin vanha...

Tapahtuman lopuksi kaikki lapset toivottivat yhteen ääneen Hyvää isänpäivää ja juoksivat omiensa pariin.

Loppupäivän etsimmekin ohjeita esikoisen puhelimen resetointiin. Hän oli vaihtanut itse salasanan, eikä tietenkään muistanut sitä enää. Muutaman kymmenen salasanan arvailun jälkeen googlasimme ohjeet Youtubesta, ja sieltähän ne löytyivät, huh. Lasten ei todellakaan tarvitse koskea salasana-asetuksiin.

Miksi skybar tuntui kotoisalta?

Kävimme lauantaina pikaisesti ja ex tempore uuden Solo Sokos Hotel Tornin näköalaravintolassa Tampereella. Alunperin en ollut ajatellut kirjoittaa blogiini mitään Tampereen reissusta, mutta kun astuin sisään Tornin Moro Skybariin, kaivoin heti puhelimen laukustani ja aloin räpsiä kuvia.

Mustan rakennuksen 88 metrin korkeudessa sijaitsevassa skybarissa oli erilainen tunnelma: samaan aikaan kansainvälinen ja kodikas ja jotenkin uudenlainen.  Tamperelaiset olivat selvästi löytäneet paikan uudeksi olohuoneekseen. Näköala lasiseinien läpi yli pimenevän Tampereen valojen toi mieleeni suurkaupungin jossain ihan muualla kuin Suomessa.

Kodikkuus tulvi mieleeni ehkä siitä, että olen asunut opiskeluaikoinani viidennessä kerroksessa vastapäätä nykyistä Tornia. Opiskelukämppä sijaitsi vain rautatien toisella puolella. Silloin katselin samaa maisemaa eri suunnasta ja ihan vähän alempaa.

Tänne aion tulla kesälläkin, sitten kun tarkenee istua ulkoterassilla. Kesäillan auringonlasku tältä terdeltä on varmasti kokemisen arvoinen. Mitenkähän se kesä tulikin mieleeni näin marraskuisissa tunnelmissa?