keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Pakkolepoa loman alkuun ja maja

Lomani alkoi huonosti. Viimeisenä työpäivänä olin jo kovassa flunssassa, mutta menin silti töihin, jotta sain asiat kuntoon ennen loman alkua. Lähes pakko oli myös lähteä Keski-Suomeen vanhempieni mökille, koska olimme luvanneet hakea esikoisen kotiin hänen toiselta mummolaviikoltaan. Vietin pari yötä juhannuksesta särkylääkkeiden avulla ja aika tukalassa olossa. Juhannussaunassa tuli silti käytyä, mutta talviturkki jäi minun osaltani heittämättä. Kokko oli komea, ja tuli kiinnosti poikia kuten aina.

Luulin oloni jo paranevan lauantai-iltana kotona, kunnes kuume nousi oikein kunnolla sunnuntaiaamuna. En ollut levännyt kunnolla. Erityisesti nyt toivoin, että paranisin todellakin pian: halusin päästä loman viettoon ja tekemään kaikkea mitä olin suunnitellut tekeväni sitten kun.... Mutta tänä vuonna loman viettoni alkoi sängyn pohjalta.

Viimeksi minulla on ollut reippaasti kuumetta, kun olin influenssassa kolme vuotta sitten. Kuume meni lopulta ohi, mutta tulipahan nukuttua ja levättyä ihan pakosta tähän loman alkuun.




Piritykseksi napsin muutamia kuvia esikoiseni mummolaviikoilla rakentamasta majasta. Pappa auttoi kuulemma vain yhden laudan kanssa.



torstai 11. kesäkuuta 2015

Kaikki kukkani - ei miehille!

Ehdin juuri kuvata lähes kaikki kukkani, mitä pikkiriikkiseltä pihaltamme löytyy, kun sain Facebookissa kukkahaasteen, kiitos Piia! Joten tässä ne nyt ovat, kaikki kerralla. Terassilla ja pienessä kukkapenkissä.

Tungin ihan pieneen kukkapenkkiini myös ystäväni tuoman lipstikan ja äitini lähettämän ruohosipulin. Ruohosipuli kasvaa jo, ja lipstikka kituuttelee. Ne eivät löydy näistä kuvista. Kukkapenkkiini paistaa aurinko vain alle kaksi tuntia illalla, joten varjossa on viihdyttävä.

Lemmikki on alunperin mummoni pihasta, nyt se kukkii täälläkin.


Etanoille tarjolla tuoretta kuunliljaa.


Loma lähestyy. Esikoinen on viettänyt mummolassa jo yhden viikon ja toisen viikon bmx-pyöräilyleirillä. Sitten odotellaan juhannusta. On niin vilpoista, että emme ole ostaneet edes kesäsandaaleita lapsille. Onneksi on kesäkukat!




Rikkaruohoja vai juhannuskukkia?
Mukavaa juhannuksen odotusta!