perjantai 13. maaliskuuta 2015

Täydellinen hame

Käytän harvoin hameita, vaikka haluaisin kyllä. En tykkää liian lyhyistä hameista, vaan helman tulee ylettyä lähes polveen asti. Hame ei saa olla liian kapea eli ei kiitos kynähameille. Työpaikaltani juoksee junalle alle kolme minuuttia ja kotoa noin viisi, joten hameessa täytyy pystyä harppomaan pitkiä askeleita ja juokseman junaan. Se ei saa kiristää mistään. Tykkään myös rennoista hameista, ja kankaan on hyvä olla hieman paksumpaa, mutta se ei saa olla kiiltävää.




Lempi kesähameeni on hirvittävän vanha veden värinen kukkahame, jotta mieheni sanoo kulahtaneeksi pöytäliinaksi. On minulla uudempiakin hameita, mutta mistään niistä ei ole tullut suosikkiani: joku tuntuu liian juhlavalta, joku liian viralliselta ja joku liian tavalliselta.

Näillä määreillä olen kuitenkin löytänyt sen, täydellisen hameen. Olen katsellut Desigualin vaatteita aikaisemminkin, mutta ne ovat olleet yleensä liian värikkäitä tai ohutta kangasta. Tämä pisti silmääni heti, vaikka en tietenkään ollut hametta etsimässä. Tässä yhdistyvät paksumpi kangas, erikoinen leikkaus, helman leveys, rento meininki, vähän blingblingiä, ruskea väri ja sisäänpäin käännetty helma.

Pääsisipä jo omalle terdelle istuskelemaan  #hame, #täydellinenhame päällä.




Isohko kukkakuvio on vain tässä kohdalla, muuten yksivärinen.








2 kommenttia:

  1. Ihana hame! Mä tykkään monista Desigualeista, mutta en liian kirjavista tai liian keinomateriaalisista.

    Mulla on nyt kevättä rinnassa, mutta pitäisikö ihan isommassa porukassa ulkoiluttaa niitä kivempia vaatteita!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestä ihan hyvin voisi, missäs päin ulkoilutettaisiin?

      Poista