sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kesän aloitus ja ystävyydestä

Suvivirsi siivitti meidänkin koululaisen lauantaina vapauteen ja jo samana iltana mummolaan ensimmäistä lomaviikkoaan viettämään. Suvivirrestä tulee kyllä aina oma lapsuus ja koulu mieleen. Täällä Suvivirsi lauletaan aina ulkona, koska oppilaita ja vanhempia on niin paljon.

Liikuttavaa on myös kuudesluokkalaisten kukitus, jolloin muut koulaiset laulavat pihalla Turvallista matkaa samalla, kun ekaluokkalaiset vievät ruusut kuudesluokkalaisille kummeilleen yksi kerrallaan. Koulun pienimmät ja isoimmat hyvästelevät.

Sateenkaaren pää vie lähelle meidän pihaa ;)

Koululaisen lomaillessa me muut jatkamme vielä töissä ja päiväkodissa. Kesän aloitukseksi voisin kuitenkin sanoa ensi viikonlopun lapsuuden ystävien tapaamista meillä. Luvassa on ihana naisten ja kesäpimujen ilta omalla terdellä ja ehkä jossain kauempanakin.

Pitkiä ystävyyksiä toivon myös kaikille koulunsa päättäneille tai uuteen kouluun siirtyneille, kuten laulussa laulettiin lauantaina:

Turvallista matkaa me toivotamme näin
On aika purjeet nostaa ylöspäin
Turvallista matkaa aalloilla elämän,
kanssa hyvän ystävän...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti