keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Meidän terde vetää puoleensa

Tästä se alkaa, blogi terden kulmalta. Kahdeksan vuotta sitten oli myös muita sisältöideoita, kuten ensimmäisen lapsen syntymän ihme, mutta yllättäen silloin ei jäänyt aikaa blogin kirjoittamiseen. Esikoisen ollessa kolmevuotias löysin vanhentuneen blogin alun pelkillä otsikoilla.

Nyt pitkän ajan päästä olen virittänyt blogiajatukset uudestaan. Elämään mahtuu jo muutakin kuin lapsia, joten parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mutta miksi juuri terde eli terassi tai patio, kuten kuulemma Oulussa sanotaan.

Meidän terde on takapihalla, joka laajenee taloyhtiön sisäpihaksi. Terassin ovesta meille tulivat erehdyksessä aluksi myös pizzakuskit, ja nykyään siellä koputtelevat lasten uudet kaverit ja heidän vanhempansa. Jopa kuopuksen ristiäisiin suurin osa vieraista, jotka eivät olleet meillä käyneet, käveli suoraan olohuoneeseen juhlakengissään. Takaovi on paljon kovemmassa käytössä kuin etuovi. Eli meidän terde vetää puoleensa. Asiaan voi tietysti vaikuttaa myös se, että katuosoite vie takapihan puolelle.

Terassimme on kuin kuisti takaovella, sinne on helppo tulla ja siellä tapahtuu. Johtuen postimerkin kokoisesta pihastamme, terassi on meidän pihaulkoilun hermokeskus.

Terassille kulkemista helpottaa myös aidattomuus. Meillä ei ole lauta-aitaa, jollainen lähes jokaisella espoolaisella täytyy olla. Itse olen kotoisin Keski-Suomesta, eikä siellä paljon lauta-aitoja näe omakoti- tai rivitaloissa. Minua lauta-aidat ahdistavat, niistä tulee mieleen vain mummolan navetan karsinat tai pahimmillaan linnoitus. Mitä mieltä te olette, kumman ottaisitte mieluummin lauta-aidan vai pensasaidan ja miksi?



Jatkan blogia kirjoittamalla ihan arkisista asioista ja ilmiöistä, oman terden tapahtumien näkökulmasta. Voi olla, että joskus piipahdan terassin ulkopuolellekin, esimerkiksi omenoiden pariin. Ajattelen kuinka kauan terden mietteet kantavat, talvella ne ehkä vähenevät herätäkseen taas kevääseen, en tiedä vielä. Tervetuloa seuraamaan!











8 kommenttia:

  1. Onnea uudelle blogille ja hyvää loppuviikkoa terdelle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nainen talossa, säädän vielä tuota Blogilistaa ja sitten myös kavereille jakoon. Käyn tutustumassa sinuunkin...

      Poista
  2. Haa, Paljon O N N E A uudelle blogille! Pääset suosikkieni listalle ;) t. ystävä Keski-Suomesta

    VastaaPoista
  3. Onnea uudelle blogille! Nyt voidaan olla myös blogikamuja. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Tuire, niin voidaan :) katson saanko tuon jäsenet tai lukijat gadgetin toimimaan...kellään vinkkejä?

    VastaaPoista
  5. Terdellä hienoja kuvia ja elämänmenon kuvauksia. Toimii hienosti...
    Kaksi lukijaa lähipiiristä.

    VastaaPoista