perjantai 28. elokuuta 2015

Vanhat talot Jyväskylässä - menovinkkejä #visitjyväskylä




Nyt kun kauan odotettu helle on lipunut syksyyn ehtii taas välillä kirjoittamaan. Tässä vielä kesältä muutama vinkki, mitä voi tehdä Jyväskylässä, jos sinne sattuu eksymään tai vaikka tarkoituksella poikkeamaan. Vierailin koleassa heinäkuussa kahdessa paikassa, joihin olin toivonut pääseväni Jyväskylässä: ensimmäinen oli teehuone Teeleidi ja toinen Toivolan piha.


Teeleidi sijaitsee vanhassa Yrjö Blomstedin suunnittelemassa Lutakon leidissä. Ja taas
vanhan talon tunnelma tekee paikasta ainutlaatuisen. Sisäänkäynti vie irtoteekaupan ohi ylös kahvilaan, jos teehuoneesta niin voi sanoa. Yläkerrasta saa valita erikoisia teelaatuja pienestä kannusta tarjoiltuna herkullisten leivonnaisten ja kotijäätelön kera. Teen voi nauttia kotoisasti jossain kolmesta eri tyylillä sisustetusta huoneesta.




Teeleidiin ehtii poikkeamaan vaikka junaa odotellessa kävelysiltaa pitkin matkakeskuksesta.

Mukaan lähti Lutakon omaa teetä.

Toivolan pihaan minut houkutteli söpö vaaleanpunainen Hannikaisenkadun puutalo. Pohdin pitkään, että miten en ole ennen huomannut sitä, mutta kun vierailin talossa minulle selvisi, että se on siirretty nykyiseen paikkaansa muutama vuosi sitten.



Kaksi siirrettyä jyväskyläläistä taloa toimivat nyt museoina. Pihassa on myös alkuperäisellä paikallaan olevia yli 100 vuotta vanhoja taloja, sepän paja, käsityöliikkeitä ja kevyttä ruokaa tarjoava Ravintola Muisto.


Tähän voisi lisätä vain, että #visitjyväskylä #keskisuomi #vanhattalot




sunnuntai 2. elokuuta 2015

Tiedekulman terdellä

Nyt alkoi oikea arki, kun illalla meni kaksi tuntia ennen kuin lapset olivat sängyssä, iltapala syötynä, iltapesut tehtyinä ja kaikki vaatteet valmiina maanantaita varten.

Mutta vielä voi muistella kesää. Lomaamme kuuluu aina vähintään yksi Kauppatorilla käynti. Pääsee välillä isolle kirkolle täältä Espoon perukoilta. Samalla on hyvä tarkastaa, onko Senaatintorin tuomiokirkon portaat paikoillaan ja testata pystyykö syömään herneet ja jätskit lokeilta salaa.


Tämän kesän kauppatorireissulla löysimme uuden kahvilan, joka ilmestyi eteemme, kun kävelimme torilta keskustaan päin.  Aleksanterinkatu 7:ssä on avattu viime keväänä Helsingin yliopiston nimissä kahvila Tiedekulma.




Tiedekulma on tieteen ja kaupunkilaisten kohtaamispaikka. Kahvilassa järjestetään myös tapahtumia liittyen päivän polttaviin kysymyksiin tai yliopiston tutkimuksiin. Keskusteluja voi seurata livenä netissä.

Tälle terassille voivat lapsetkin tulla.



Tiedekulman sisustus on moderni, ja tarjoilujen lisäksi siellä myytiin yliopistosälää Helsingin yliopiston logolla: paitoja, avaimenperiä, kyniä, vihkoja jne. Tänne tulisin mielelläni lukemaan.