sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Erilainen Harmooni

Junarata kulki aikoinaan ihan vierestä.

Juhlistimme poikien hiihtoloman loppua mieheni kanssa missäpä muualla kuin ravintolassa. Tällä kertaa pääsimme matkaan kahdestaan, koska olimme Keski-Suomessa. Paikaksi valitsimme melko uuden ja omaleimaisen kellariravintola Harmoonin ihan Jyväskylän keskustassa.

Harmooni-ravintolan rakennus edustaa Keski-Suomessa harvinaista kansallisromanttista jugend-tyyliä. Rakennus on alkujaan vanha harmonitehdas ja toiminut aikansa kulttuurikeskuksena. Keskisuomalainen perheyritys, jonka missiona on pelastaa vanhoja rakennuksia ja synnyttää niihin modernia ja kannattavaa liiketoimintaa, osti ja remontoi harmonitehtaan muutama vuosi sitten.



Eksyimme ensimmäisen kerran Harmooniin viime syksynä, kun huomasimme tunnelmallisen keskieurooppalaistyylisen puutarhaterassin, jossa soi jazz-musiikki. Istuimme Harmoonin terdellä hetken, kunnes alkoi sataa kevyesti. Tunnelma oli kuitenkin niin erilainen, ettei sade haitannut. Lopulta joku haki meidät sisälle, ja siellä hetken istuttuamme päätimme tulla vielä uudestaan. Se uusi kerta oli nyt.


Saimme 50-paikkaisen ravintolan toiseksi viimeisen pöydän ilman pöytävarausta.  Harmoonissa ei ole paperisia menu-listoja, vaan menu on kuvattu lyhyesti liitutaululla. Tarjoilija kertoi tarkemmin keskisuomalaista lähiruokaa suosivan listan sisällön. Alkuruuaksi otimme naurislepuskaa ja villisikaa  ja pääruuaksi valitsimme hirveä. Hirvenlihan kaveriksi tuli pieni pala hirvenkieltä. Kieltä en ole koskaan maistanut ja sen koostumus jotenkin mietitytti, vaikka maku oli hyvä. À la carte -annoksissa on keskityttävä maistelemaan ruuan pieniä vivahteita.


Harmoonissa soi ihana vanha musiikki, ruoka on taidetta ja rakennus kertoo vanhaa tarinaa. Pääsimme leppoisaan tunnelmaan ja lopuksi autolla lapsuuden kotiin lasten viereen nukkumaan.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivä on hääpäivä

Ystävänpäivä on meille enemmän kuin pelkkä ystävänpäivä, koska olemme menneet naimisiin 14.2., tosin jo tovi sitten. Olemme pyrkineet viettämään hääpäivää edes jotenkin joka vuosi. Kun olemme Keski-Suomessa, meillä on mahdollisuus juhlistaa hääpäiväämme mieheni kanssa kahdestaan. Yleensä sitä on juhlittu yhdessä perheen kanssa, kuten tänäkin vuonna.

Nuoripari

11. hääpäivän eli teräshääpäivän kunniaksi menimme Hard Rock Cafe Helsinkiin, joka valikoitui paikaksi enemmän aikuisia ajatellen. Se oli meille ensimmäinen kerta Helsingissä.



Rokkiruuan jälkeen vietimme ystävänpäivää lauantaikarkkien kera Risto Räppääjän ja Sevillan Saiturin parissa. Kaikille oli jotain mieluisaa. Hard Rock Cafe oli myös lapsille elämys. Siellä oli kitaroita, moottoripyöriä ja musiikkia, ja lapsille kitaralautanen! Tulemme toistekin.

Hyvää ystävänpäivää!






keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Ei tullut suksia

Minulla on ollut parin viikon ajan ihan pienehkö into ostaa sukset ja aloittaa hiihtely 25 vuoden jälkeen. Lukion jälkeen olen hiihtänyt yhteensä kolme kertaa: Sallassa, kun menimme kihloihin vuonna 2000 sekä kerran viime talvena ja kerran tänä talvena, aina lainasuksilla.

Viimeksi mietin kävelylenkillä, että kyllä sitä mieluummin liukastelisi ladulla kuin kadulla. Tiedän kyllä, että moni tuttavani on palannut hiihdon pariin jo ajat sitten. Itse en kuitenkaan halua opetella tehokasta luistelutyyliä vaan näen itseni hiihtelemässä perinteiseen Eino Leinon kansallissromanttiseen tyyliin.

Tule aurinko, tule.

Hiihtely vaatisi pitopohjasukset, joita hiihtelijän ei tarvitsisi voidella. Olin jo kaksi viikkoa sitten monot jalassa katselemassa suksia, mutta haluamani sukset eivät olleet alennuksessa, joten jäin vielä odottelemaan.

Tänään palasin kauppaan, ja samoista suksista sai hinnasta pois -50%. Olin taas lähdössä sukset kainalossa kassalle, kun myyjä huomautti minulle, että muutamasta suksiparista puuttuu pohjasta pitopinnoite eli ne ovat viallisia. Ja loput olivat liian pitkiä.




Kiersin kauppakeskuksen kaikki urheiluliikkeet, eikä sopivia suksia enää löytynyt. Ei tullut suksia eikä hiihtelijää tänäkään vuonna. Pojat saavat jatkaa hiihtelyä keskenään, mutta ei se minua kauheasti edes harmita. Entä jos kuvitelmani hiihtelystä onkin liian romantisoitua. Tai sitten ne pitopohjat ilmestyvät terdelle viimeistään ensi vuonna.

Mutta Eino Leinon runoon:

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla,
kun taivas kirkasna kaareutuu -
mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu
tuul ulvovi, polku on ummessa
ja tuisku on taivahalla.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun ystävä häll on myötä,
kun latu on aukaistu edessään -
mut parempi hiihdellä yksinään,
tiens itse aukaista itselleen
ja yksin uhmata yötä.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun tietty on matkan määrä,
kun liesi viittovi lämpöinen, -
mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,
joka outoja onnen vaiheita käy
eikä tiedä, miss oikea, väärä.

Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun riemu on rinnassansa,
kun toivo säihkyvi soihtuna yöss -
mut käypä se laatuun hiihtäjän myös
hiki otsalla, suurissa suruissa
ja kuolema kupeellansa.
                                                         

maanantai 2. helmikuuta 2015

Onko sininen inhokki vai in?

Huomasin uusimpia bloggauksia ja sisustuslehtiä lueskellessani, että puuteristen pastellien lisäksi sininen väri nostaa pitkästä aikaa päätään. Se on jännää, jos nyt jostain trendistä niin voi sanoa.

Itse muistan vielä hyvin, kun sininen oli kuuminta hottia 90-luvulla. Opiskelin yhden lukukauden Tukholmassa ja huomasin, että siellä sininen näkyi paljon sisustuksessa vieraillessani muutamassa tukhomalaisessa opiskelija-asunnossa ryhmätöiden takia.




Palattuani takaisin Tampereelle opiskelemaan, minun oli pakko saada sininen kahvinkeitin, niin kuin tukholmalaisilla oli, vaikka en kahvia juonutkaan. Sininen kahvikeitin oli meillä ihan viime vuosiin asti, vaikka väri ei todellakaan enää ollut tätä päivää. Kahvinkeitin toi minulle aina mieleen opiskeluajan ja Tukholman ja se toimi.


Nyt kun sinistä alkaa taas näkyä sisustuksessa, vaikkakaan ei varmasti niin paljon kuin 90-luvulla, kahvinkeittimeni olisi kova juttu. Valitettavasti sitä ei enää ole, niinpä keräsin muita vanhoja sinisiä juttuja kuviin, kuten vanhempieni häälahjaksi saamat Nanny Stillin jälkiruokakulhot sarjasta Grapponia. Näitä olemme käyttäneet ihan koko ajan sinisestä väristä huolimatta. Niin ja olisi tuolla vielä mummuni todella vanha arabian kulho, ehkä esittelen senkin vielä myöhemmin.

Miten teillä, jätättekö sinisen väliin tällä kertaa?