Viimeinen viikko ennen töitä - diy

Joku kysyi minulta, mitä aion tehdä viimeisellä viikolla ennen töiden alkamista. En ainakaan kirjoittanut työhakemuksia. Ajattelin levätä ja rauhoittua tiukan työnhaun jälkeen, mutta lopulta käytin viikon askarteluun, leipomiseen ja maalaamiseen. Mietin ehkä alitajuisesti, että näitä en enää lähiaikoina ehdi tekemään.

Ensin leivoin koulun joulumyyjäisiin pipareita ja feta-pinaattipiirakkaa. Samoilla lämmöillä syntyi piparjoulukalenteri, jonka olin bongannut Kodin Kuvalehden verkkosivuilta. Tuunaan kuuseen ensi jouluna vähän enemmän oksia.

Millä kalentereilla teillä mennään joulukuu? Meillä on lisäksi karkkikalentereita, joissa oli tänä vuonna ihmeellisen paljon valinnanvaraa. Nämä ovat meidän ensimmäiset syötävät kalenterit, vaikka lapset ovat jo näinkin vanhoja.

Tänä jouluna en teetä lasten kuvista joulukortteja, koska ostin ihania kortteja oman kylän maisemista. Lisäksi innostuin askartelemaan kortteja pitkästä aikaa. Se oli yllättävän helppoa ja nopeaa, koska minulla on runsaasti Tiimarin alennusjäämistöä jemmassa.

Viikon paras diy-hetkeni oli, kun sain pintamaalauskerroksen valmiiksi syksyllä hiomaani ja liimaamaani pinnatuoliin. Tuoli valmistuu sittenkin ennen kuin työt alkavat. Väri on kuin suoraan Miami Beachiltä. Seuraava tuoli valmistunee ensi kesänä. Ei niissä olisi ennen kesää tarennut terdellä istuakaan.

Väriä harmauteen

Harmaata  päivällä ja pimeää aamuin illoin. Odotan, että tulisi edes vähän pakkasta ja lunta vähän enemmän. Marraskuussa ei ole mitään värikästä paitsi, että pääsin takaisin töihin! Se tuntuu oranssilta, punaiselta, pinkiltä ja kaikilta mahdollisilta väreiltä. Syksyn kuluessa olen taistellut itselleni uuden työpaikan ja palaan innokkaana työelämään joulukuussa.  

Blogin kirjoittamisessa on ollut vähän hiljaisempaa, koska läppärimme tilttasi, ja Google-tilini hakkeroitiin. Nyt olen vaihtanut salasanani yli kymmeneen paikkaan, mikä hidastaa huomattavasti netissä surffailua. Sain kyllä hyvän syyn vaihtaa kuusi vuotta palvellut koneemme uuteen. Tällä kertaa taidan siirtyä omppuun, jotta voin olla huoleti tietoturvapäivitysten ja virusten suhteen.

Terde hiljenee joulukuussa arkipäiviksi, mutta iltaisin ja viikonloppuisin askeleet käyvät terden läpi puolijuoksua: töihin, päiväkotiin, kouluun, harrastuksiin, kirjastoon, metsäretkelle, mummolaan, kahvilaan, kauppaan, synttäreille ja takaisin kotiin. Muistelen lämmöllä kaikkea sitä, mitä ehdin tehdä tänä syksynä työn hakemisen lisäksi. Onneksi sain otettua irti tästä ajasta muutakin kuin hakemusten väsäämisen. Blogin kirjoittaminen jatkuu edelleen.

Ostin alla olevan amppelin kesäkuussa, kun työt loppuivat. Se on vieläkin hengissä ja kasvanut valtavasti.

Isänpäivän telineet

Isänpäivän aamumme oli hyvin perinteinen. Täytimme ja koristelimme kakun ja veimme kahvit ja lasten lahjat iskälle sänkyyn. Onnistuimme olemaan varmaan ensimmäisen kerran niin hiljaa, että iskä ei herännyt. Pojat olivat tehneet korttien lisäksi iskälle piparimitalin ja soman kivihiiren ja sen pesän.

Vaikka heräsimme aika myöhään, lähdimme vauhdilla liikkeelle puoli kymmenen jälkeen kohti Tapiolan Tuulimäen voimistelusalia. Olimme ilmoittautuneet kerrankin ajoissa ja mahduimme mukaan koko perheen isänpäivän telinevoimisteluun.

Suosituin paikka oli tietysti trampoliini ja peruspermanto kärrynpyörille ja kuperkeikoille. Hallin katosta löytyi myös vaijeriämpäri. Ämpärin avulla voi opetella pyörintäliikettä, jonka oikeaa nimeä en tiedä. Voisikohan tästä tulla uusi kuntoilulaite terdelle nykyisten renkaiden sijaan?

Minäkin pääsin kokeilemaan nojapuita, joissa olen aina halunnut testata hyppyä ala-aisalta ylemmälle: se näyttää niin helpolta. Minun hyppyni ei tietenkään mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Suoritin hienon putoamisen ja sain vielä muistoksi nahkariekaleen rullalle kämmeneen. Jos nahka olisi pysynyt paikoillaan, olisin kyllä yrittänyt uudelleen. Se oli kivaa. Minulta on ehkä jäänyt joku harrastus nuorempana kokeilematta. Harmi, kun on jo niin vanha...

Tapahtuman lopuksi kaikki lapset toivottivat yhteen ääneen Hyvää isänpäivää ja juoksivat omiensa pariin.

Loppupäivän etsimmekin ohjeita esikoisen puhelimen resetointiin. Hän oli vaihtanut itse salasanan, eikä tietenkään muistanut sitä enää. Muutaman kymmenen salasanan arvailun jälkeen googlasimme ohjeet Youtubesta, ja sieltähän ne löytyivät, huh. Lasten ei todellakaan tarvitse koskea salasana-asetuksiin.

Miksi skybar tuntui kotoisalta?

Kävimme lauantaina pikaisesti ja ex tempore uuden Solo Sokos Hotel Tornin näköalaravintolassa Tampereella. Alunperin en ollut ajatellut kirjoittaa blogiini mitään Tampereen reissusta, mutta kun astuin sisään Tornin Moro Skybariin, kaivoin heti puhelimen laukustani ja aloin räpsiä kuvia.

Mustan rakennuksen 88 metrin korkeudessa sijaitsevassa skybarissa oli erilainen tunnelma: samaan aikaan kansainvälinen ja kodikas ja jotenkin uudenlainen.  Tamperelaiset olivat selvästi löytäneet paikan uudeksi olohuoneekseen. Näköala lasiseinien läpi yli pimenevän Tampereen valojen toi mieleeni suurkaupungin jossain ihan muualla kuin Suomessa.

Kodikkuus tulvi mieleeni ehkä siitä, että olen asunut opiskeluaikoinani viidennessä kerroksessa vastapäätä nykyistä Tornia. Opiskelukämppä sijaitsi vain rautatien toisella puolella. Silloin katselin samaa maisemaa eri suunnasta ja ihan vähän alempaa.

Tänne aion tulla kesälläkin, sitten kun tarkenee istua ulkoterassilla. Kesäillan auringonlasku tältä terdeltä on varmasti kokemisen arvoinen. Mitenkähän se kesä tulikin mieleeni näin marraskuisissa tunnelmissa?